keskiviikko 18. elokuuta 2010

Säästän, siis olen





Koska olen puoliköyhä, mutta himoja löytyy noihin merkkivaatteisiin niin mitä teen? No, etsin korvikkeet, tietty. Hyvä puoli on siinä, että sitten kun on tarpeeksi säästänyt (omasta mielestään)niin on oikeutettu ostamaan jotakin ihanaa ja kallista, vaikkapa kengät. Olen niiin kenkäfriikki, että mieluiten ostan ihania luomuksia harvoin, mutta kunnon tavaraa. Toki kaappeihin on eksynyt edullisiakin pareja kaupoista, ei siinä mitään pahaa ole, mutta kun ne ei oikein käytössä kestä. Ja olisihan se ihanaa, että niitä kenkiä voi huoletta käyttää vuosia. Ja itse ainakin pidän noista paremmista kengistä hyvää huolta..löysin HM:n kengät kaapistani ja huomasin että korko on todellakin nähnyt jo parhaat päivänsä, vaikka ei vielä vanhat olekaan. Ja sitten löysin Pura Lopezin korkkarit, jotka olen ostanut aikoja sitten: Priimakunnossa vaikka niillä on jorailtu häät jos toisetkin..niin se vaan menee. Mutta vaikka päälläni olisi tonnin takki niin en osaa yhtään varoa sitä. ja miksi pitäisikään, se on KÄYTTÖvaate. Siksi en niinkään osta huippukallista muotirelettä, vaikka haluaisinkin. Nytkin harmittaa, kun sain rakkaalta mieheltäni Acnen paidan lahjaksi niin siinäkin on jo reikä alhaalla helmassa. Ja ihan oma vikani sekin. Joten pitää etsiä korvikkeet niille vaatehimoille niin ei pienet reijätkään haittaa. Kovin paljoa.

Kuvassa Asos-nettiputiikin(Asos airtex leather trousers) nahkahousut ja Net-a-porterin (IRO) nahkahousut..Hintaa toisilla 615 e ja edullisemmat 132 e..Hmm..kummatkohan mahtaa olla mulle? Aikamoinen säästö. Jos ajattelee että mulla ois nyt rahaa 600 housuihin, mutta ostankin noi 132 euron ja lopulla kengät..vaikka nämä:Jimmy Choon Tokyo leopardi tossut, 481 e..hmm..ei hullumpi kauppa. Koko komeuteen voisi yhdistää jättineuleen, vaikka suklaan ruskeana. Namskis!


torstai 12. elokuuta 2010

Pakkomielle







Haluan reisitaskuhousut, en ehkä pitäsisi niitä perinteisellä tavalla yhdistettynä tennareihin ja huppariin vaan käärittynä nilkkapituuteen, villasäärystimet pilkottaen tolppakorkoisten nilkkureiden alta. Harmaa T-paita ja Acnen pähee biker takki, 1200 e (ai saatana) kaveriksi. Koko kauneuteen ottaisin mukaan muhkean villahuivin. Ja mikäpä siinä, kaupunkiin vaeltelemaan. Yritin tilata Asos-nettikaupasta parka takin mutta se ei sitten onnistunut, he eivät toimita kyseistä takkia suomeen. Mikä idea siinäkin on..muita tuotteita sieltä voi tilata mutta EI takkia..ihan tyhmää. Mutta kyseiset housut kiinnostaa, koko vain hieman arvelluttaa. Mutta takin tilalle löysin korvikkeet Hm nettikaupasta..ja hintakin on vain 30 e alennuksen jälkeen. Samalla tilasin myös säärystimet. Acnen takista jään nyt unelmoimaan.

perjantai 6. elokuuta 2010

Syksyn parhaat hitit





AAA! Loppuisipa jo nämä helteet..haluan syysvaatteita! Kumisaappaat, viittoja, villakangashousut ja silkkikerraston. Mutta ei vielä, ensin nautitaan kesästä. Mutta kun syksy saapuu, mitä sitä laittaisi päälle..Ainakin aina klassikko-matskua olevan parka takin..ihanat korkkarit ja muhkean pipon. Sadepäivää voisi piristää mukavan makeet kumpparit..oiskohan näissä jotain..Asos myy aika makeen takin, jätti-ison parkan..haluan sen! Ja sitten löysyin ellokselta mokkanilkkurit. Ja net a porterilta muhkean pipon. Jos olisin rahoissani, ostaisin Burberryn mahtavat nahkanilkkurit. Mutta kun en ole, palkka tulee ja menee mutta ei valitettavasti Burberryn nilkkuireihin. NYYH! Kuulin että Ninasiin on tullut marc jacobsin kumpparit, ne klsikkot pienellä korolla. Pitääpä käydä katsomassa josko siellä olisi ne nilkkurimallit myös.